Etusivu

Kohti Kotikisoja!

Pian meillä on kaikkien aikojen tapahtuma täällä Suomessa, Lahdessa. Mediatalo ESAn Kohti kotikisoja -tuotepaketeilla suunnataan kuluttajien katseet jo hyvissä ajoin Suomen 100 v. juhlavuoden suurimpaan tapahtumaan. Kohti kotikisoja -kampanjan aikana jalkaudumme kiinnostavalla ja näyttävällä tavalla sinne, missä kuluttajatkin ovat. Jotta kisat olisivat menestystarina koko Suomelle ja Lahdelle, tulee meidänkin valmistautua kisoihin aivan kuten urheilijat treenaavat.

tunnus

TARJOA ASIAKKAALLESI HUIMA ELÄMYS!

Tarjoa ainutlaatuinen elämys asiakkaallesi ja ole mukana huikeassa matkassa kohti kotikisoja. Yhtenä stuntin tarjoajana yrityksesi
on vahvasti mukana tämän huimapään etsinnässä ja tietysti valmiissa stuntvideossa. Lisäksi yritykselläsi on mahdollisuus olla esillä
Kohti kotikisoja –tapahtumassa tasan 100 päivää ennen Lahden MM-kisojen avajaisia!
KATSO VIDEO ja kysy lisää myynnin yhteyshenkilöltäsi.

 

Miksi sinunkin kannattaa lähteä mukaan Kohti kotikisoja -kampanjoihin?

Maksimaalinen hyöty!

Saat kisoista maksimaalisen hyödyn omalle liiketoiminnallesi lähtemällämukaan Kohti kotikisoja -kampanjaan nyt, sillä kisoihin on vielä aikaa ja kampanja on vahvasti esillä ennen kisoja.

Helpot ratkaisut!

Olemme luoneet valmiin markkinointikonseptin ja tuotteet, joista on helppo valita juuri sinulle sopivin ratkaisu.

Näkyvästi esillä!

Kohti kotikisoja -tapahtumien, kilpailujen, tarinoiden ja perinteisempien mainosratkaisujen kautta saavutat oman asiakaskuntasi aina kisoihin asti.

KUMPPANUUS!

Pääset osaksi kisoihin valmistautumista muiden mukana. Tapahtumissa on mukana myös MM kisaorganisaatio, tarinoita tekemässä mitalitoivomme sekä kisojen taustavoimat.

Mitä sinä hyödyt?

Olet mukana kampanjassa, joka näkyy ja kuuluu koko syksyn ajan.
Voit hyödyntää Kohti kotikisoja -logoa myös omassa mainonnassasi.

Näkyvyys ja kuuluvuus eri kanavissa, myös SOME.
Tavoitat kaikki alueen kuluttajat – enemmän tai vähemmän hiihdosta kiinnostuneet.

Olemalla mukana Kohti kotikisoja -kampanjassamme saat huomattavan edun Lahti MM2017 paikallisen mediakumppanin Kotikisoissa -tarjonnasta (Kotikisoissa -kampanja 15.2.–5.3.2017).

Valitse sinulle sopivin tapa rakentaa menestystarinasi.
Ota yhteyttä ja kysy lisää:
Yritysmyynti p. 044 7360 600